Maalaistalon keittiö

Kodin sydämen sanotaan aika usein olevan keittiössä ja niin se taitaa tässäkin kodissa olla. Ruoka on itselleni todella tärkeää jo ihan ammattinikin vuoksi (olen koulutukseltani keittiömestari AMK ja työskentelen ravintola-alan yrittäjänä), joten toki myös itse keittiöllä on minulle suuri merkitys.

Keittiö on täyspuinen ja paikalleen rakennettu paikallisen puusepän toimesta noin 20 vuotta sitten.

keittiö ja saareketta

Taloon muuttaessani tiskialtaan alla piti tehdä vähän putkihommia ja hella oli parhaat päivänsä nähnyt (jo ehkä 10 vuotta sitten!), joten aloin katsella uusia helloja. Ensin ajattelin siirtyä kaasuun, koska se nyt vaan on paras ja tunnelmallisin tapa kokata, mutta lopulta hinta tuli vastaan. Kaikkien hankintojen keskellä tuntuikin lopulta paremmalta ratkaisulta ostaa ihan perus hella, kun vielä ulkoisesti täydellinen löytyi Gigantin valikoimista. Pienellä googletuksella kuitenkin Hobby Hallin sivustolta löytyi tuo tismalleen sama Gorenjen hella noin 150 euroa halvemmalla. Kannattaa siis aina hiukan googlettaa eri toimittajien hintoja ennen kuin painaa ”tilaa tästä” nappia, sillä erot voivat olla yllättävänkin isoja.

Uusi hella on matalampi kuin aiempi, ja hellan ja tason väliin jäi häiritsevä pudotus. Saadakseni hellan samaan tasoon työtason kanssa kontaktoin paikallista puuseppää, ja parin päivän päästä olinkin jo hänen luonaan. Puuseppä valmisti mittojen mukaan hellalle puisen sokkelin ja sokkelin peitoksi tuon hellan alapuolella näkyvän valkoisen puupalkin. Jutellessamme siinä kävi ilmi että samainen puuseppä on itseasiassa tehnyt koko keittiön silloin 20 vuotta sitten :D. Aika hauska sattuma. Sovimme että hän tulee seuraavaksi paikan päälle ja vaihtaa joidenkin laatikoiden kiskot. Koska laatikot ovat myös ihan kunnon puuta ne ovat aika painavat ja kiskot ovat kovilla. Hän kertoi vaihtaneensa ne kertaalleen, ja nyt olisi taas aika. Muuten olen tyytyväinen maalaistaloni keittiöön ja kerralla kunnolla tehty on onneksi kestävä ja ajaton.

Keittiön keskellä on iso vanha leivinuuni, joka antaa talvella ihanasti lämpöä. Olen tehnyt siinä uunipuuroja ja jouluna tein riisipuuron siinä. Lämmönsäätöä pitää vielä opetella kun jättää yöksi puuron hautumaan. Seuraavaksi olisi kiva kokeilla tehdä leipiä siinä kunhan ilmat vähän kylmenevät.

leivinuuni ja valurautainen luukku (BMW – Björneborgs Mekaniska Werkstad eli Porin konepaja)

Keittiössä on iso kuuden hengen ruokapöytä, jonka ääressä on kyllä kymmenenkin henkeä istunut jouluaterialla edellisessä kodissani. Ruokapöytä on parin vuoden takainen löytö kesän roadtripiltä Porvoosta Sasu’s Playhouse -nimisestä liikkeestä. Pöytä on tehty kierrätyspuusta ja sen kannessa on aivan ihana tähtikuvio.

Keittiössä tulee oleiltua paljon, ja koska se on iso, on siellä tällä hetkellä säilytyksessä myös ystäväni piano. Toinen (oma) piano löytyy salista. Keittön pianolla ei juurikaan soitella, ja se varmaan jatkaakin matkaansa eteenpäin jossain kohtaa. Ystäväni myy sitä parhaillaan joten kiinnostuneet ottakaahan yhteyttä!

piano ja isoäitini maalauksia sekä mökiltä löytynyt vanha kannu
lautanen on Istanbulista, mausteikot on isoäitini maalannut
Sami Tallbergin villiyrttikirja on ollut tänä kesänä kovassa käytössä

Kuten jokaisessa itseään kunnioittavassa maalaistalossa, niin tässäkin talossa oli keittiössä upea vanha lautashylly. Myös seinällä oleva rengin kaappi oli paikallaan jo kun muutimme tänne. Keittiön ikkunaseinällä on koko seinän pituinen pitkä penkki, joka on ilmeisesti talon alkuperäistä kalustoa. Äitini keksii sille joka kerta uuden tarinan tullessaan käymään. Kuulemma piiat ja rengit tulivat sille istumaan puurolautaset ojossa peltotöiden jälkeen. Tietääkseni talossa ei kuitenkaan palvelusväkeä ole ollut sen enempää, nyt tilanne on kuitenkin se että halukkaat voivat ehdottomasti ottaa yhteyttä, sillä hommia täällä riittää :).

Vaahteramäen esittely

Talo sijaitsee noin 1,8 hehtaarin Vaahteramäki- nimisellä tontilla Varsinais-Suomessa. Tila on yksi kolmesta vanhasta kantatilasta alueella, joka nykyisin on osa isompaa kuntaa. Tilalla on ollut toimintaa ainakin 1500-luvusta asti, tosin nykyiset rakennukset eivät tietenkään ihan tuolta vuosisadalta ole peräisin. Tilan historia kiinnostaa tietysti kaikkia, itseäni mukaan lukien, mutta löytämieni historiatietojen perusteella paikkaan ei liity sen kummempaa dramatiikkaa. Tila on siis toiminut käsittääkseni ihan vain maatilana ja ihmisten kotina, joskin pienimuotoista yritystoimintaa täällä on myös harjoitettu ainakin edellisten asukkaiden toimesta.

Tilalla on päärakennuksen lisäksi 4 muuta rakennusta. Tieltä pihaan tultaessa vasemmalla on ensin vanha kuivuri, joka ei ole tällä hetkellä missään käytössä ja on rakennuksista huonokuntoisin. Onneksi olen rappioromantiikan ystävä, joten huonokuntoiset rakennukset tontillani eivät haittaa minua lainkaan. Päinvastoin, on ainakin mahdollisuuksia jatkossa tehdä vaikka mitä niihin jos sille päälle sattuu.

tuulikello soi kirsikkapuun oksalla, taustalla aitta

Kuivurista seuraavana on pitkähkö rakennus jossa on vanha pihasauna, vanha kanala jossa ei ainakaan tällä hetkellä tepastella sekä pari varastoa esimerkiksi polttopuille ja pihatyökaluille. Saunaa ei oltu käytetty ilmeisesti muutamaan vuoteen muuttaessamme, joten se piti siivota perusteellisesti ja tsekata tietysti savupiipun kunto. Olemme joitakin kertoja siinä saunoneet, ja lämmityksen onnistuessa löylyt ovat mahtavan lempeät ja kosteat. Aina saunaa ei ole saatu ihan haluttuun lämpötilaan, ensimmäisellä kerralla esimerkiksi lämpötila on arviolta noin 40-60 astetta niin että jalkojen kohdalla oli suorastaan kylmä :D. Kiuas on muurattu kertalämmitteinen kiuas ja sen vierellä on myös muurattu vesipata, joskin itse pata on niin ruosteessa että siinä lämmitettyä vettä ei arvaa käyttää pesuvetenä. Myös kiukaan kivet ovat varmasti ikivanhat ja ne olisi syytä vaihtaa. Olen harkinnut myös tavallisen puukiukaan lisäämistä saunaan jossain kohtaa (nykyisen lisäksi siis), olisi toisinaan ihan kiva jos saunan lämmittämisessä menisi se tunti eikä kymmenen!

Oikealla puolella pihatieltä katsottaessa seisoo vanha upea navetta. Navetan perustukset ja pohjakerros on kiveä ja tiiltä ja ylinen on lautarakenteinen. Navetan seinämällä kasvaa villiviintä erittäin villinä. Navetan varalle minulla on ollut ihan alusta saakka suunnitelmia, joista kerron joskus myöhemmin lisää.

navetta

Talon takana on punainen hirsirakenteinen aitta joka on ilmeisesti 1800- luvun lopulla rakennettu kuten päärakennuskin. Aitta on kaksikerroksinen, ja siellä on hurmaavan vanhanaikainen tunnelma. Tänä kesänä siivosimme sen ja teimme yläkertaan makuukammarin. Löysin kierrätyskeskuksesta vanhan mäntyisen sängynrungon jonka maalasimme savimaalilla ja hankin siihen Ikeasta uudet patjat. Aitassa on ollut aivan älyttömän tunnelmallista nukkua. Siinä saa nauttia samalla ulkona ja sisällä nukkumisen hyvistä puolista: yöunet kunnon sängyssä hengittäen raitista ulkoilmaa. Myös luonnon äänet kuuluvat aittaan ihanasti.

Päärakennus seisoo kaiken keskellä komeana. Varsinkin kattoremontin jälkeen se on saanut uutta ryhtiä olemukseensa. Päätalon perustukset on kiveä ja muutoin se on hirsirakenteinen. Pohjakerroksesta löytyy öljykattila, sähköpääkeskus ja kylmää varastotilaa. Siellä on joskus mitä ilmeisimmin ollut myös sauna. Nyt kellarissa käydään lähinnä tarkastamassa öljysäilötä. Vesi taloon tulee omasta kaivosta.

talo takapihan puolelta

Varsinaisia asuinkerroksia talossa on kaksi. Pohjakerroksesta löytyy kuisti, eteinen, eteisen vaatesäilytys, sali, kirjasto/työhuone, wc, aula, keittiö, konttuuri sekä kodinhoitohuone. Yläkerrassa taas on iso aula, kolme makuuhuonetta sekä kylpyhuone. Alakerrassa tilaa on noin 200 neliötä ja yläkerrassa huomattavasti vähemmän, sillä yläkerrassa talon molemmin puolin on kylmää vinttitilaa. Neliöitä talossa riittää, ja luulen että jos lähtisin nyt talokaupoille, katselisin huomattavasti pienempiä taloja pienemmillä tonteilla. Siivottavaa näin suuressa talossa tietysti riittää, ja pienempi tontti olisi varmasti helpommin hallittavissa (ja työmäärä olisi pienempi!)

Nautin olostani täällä kuitenkin päivittäin, ja onhan kiva että yövieraat saavat omat makuuhuoneensa ja kotikonttoreille löytyy myös omat tilat talosta. Lisäksi harrastuksille on omat paikkansa ja luovana tyyppinä nautin siitä että voin levittää välillä kamojani miten sattuu. Salista esimerkiksi löytyy tällä hetkellä maalaustarvikkedeni lisäksi rummut, neljä kitaraa, basso, studioäänityslaitteistoa ja piano. Tästä huolimatta mahdumme sinne oikein hyvin katselemaan elokuvia iltaisin.

riippumatossa on tänä kesänä ehtinyt oleilla ehkä kolme kertaa 😀