Maalaistalon keittiö

Kodin sydämen sanotaan aika usein olevan keittiössä ja niin se taitaa tässäkin kodissa olla. Ruoka on itselleni todella tärkeää jo ihan ammattinikin vuoksi (olen koulutukseltani keittiömestari AMK ja työskentelen ravintola-alan yrittäjänä), joten toki myös itse keittiöllä on minulle suuri merkitys.

Keittiö on täyspuinen ja paikalleen rakennettu paikallisen puusepän toimesta noin 20 vuotta sitten.

keittiö ja saareketta

Taloon muuttaessani tiskialtaan alla piti tehdä vähän putkihommia ja hella oli parhaat päivänsä nähnyt (jo ehkä 10 vuotta sitten!), joten aloin katsella uusia helloja. Ensin ajattelin siirtyä kaasuun, koska se nyt vaan on paras ja tunnelmallisin tapa kokata, mutta lopulta hinta tuli vastaan. Kaikkien hankintojen keskellä tuntuikin lopulta paremmalta ratkaisulta ostaa ihan perus hella, kun vielä ulkoisesti täydellinen löytyi Gigantin valikoimista. Pienellä googletuksella kuitenkin Hobby Hallin sivustolta löytyi tuo tismalleen sama Gorenjen hella noin 150 euroa halvemmalla. Kannattaa siis aina hiukan googlettaa eri toimittajien hintoja ennen kuin painaa ”tilaa tästä” nappia, sillä erot voivat olla yllättävänkin isoja.

Uusi hella on matalampi kuin aiempi, ja hellan ja tason väliin jäi häiritsevä pudotus. Saadakseni hellan samaan tasoon työtason kanssa kontaktoin paikallista puuseppää, ja parin päivän päästä olinkin jo hänen luonaan. Puuseppä valmisti mittojen mukaan hellalle puisen sokkelin ja sokkelin peitoksi tuon hellan alapuolella näkyvän valkoisen puupalkin. Jutellessamme siinä kävi ilmi että samainen puuseppä on itseasiassa tehnyt koko keittiön silloin 20 vuotta sitten :D. Aika hauska sattuma. Sovimme että hän tulee seuraavaksi paikan päälle ja vaihtaa joidenkin laatikoiden kiskot. Koska laatikot ovat myös ihan kunnon puuta ne ovat aika painavat ja kiskot ovat kovilla. Hän kertoi vaihtaneensa ne kertaalleen, ja nyt olisi taas aika. Muuten olen tyytyväinen maalaistaloni keittiöön ja kerralla kunnolla tehty on onneksi kestävä ja ajaton.

Keittiön keskellä on iso vanha leivinuuni, joka antaa talvella ihanasti lämpöä. Olen tehnyt siinä uunipuuroja ja jouluna tein riisipuuron siinä. Lämmönsäätöä pitää vielä opetella kun jättää yöksi puuron hautumaan. Seuraavaksi olisi kiva kokeilla tehdä leipiä siinä kunhan ilmat vähän kylmenevät.

leivinuuni ja valurautainen luukku (BMW – Björneborgs Mekaniska Werkstad eli Porin konepaja)

Keittiössä on iso kuuden hengen ruokapöytä, jonka ääressä on kyllä kymmenenkin henkeä istunut jouluaterialla edellisessä kodissani. Ruokapöytä on parin vuoden takainen löytö kesän roadtripiltä Porvoosta Sasu’s Playhouse -nimisestä liikkeestä. Pöytä on tehty kierrätyspuusta ja sen kannessa on aivan ihana tähtikuvio.

Keittiössä tulee oleiltua paljon, ja koska se on iso, on siellä tällä hetkellä säilytyksessä myös ystäväni piano. Toinen (oma) piano löytyy salista. Keittön pianolla ei juurikaan soitella, ja se varmaan jatkaakin matkaansa eteenpäin jossain kohtaa. Ystäväni myy sitä parhaillaan joten kiinnostuneet ottakaahan yhteyttä!

piano ja isoäitini maalauksia sekä mökiltä löytynyt vanha kannu
lautanen on Istanbulista, mausteikot on isoäitini maalannut
Sami Tallbergin villiyrttikirja on ollut tänä kesänä kovassa käytössä

Kuten jokaisessa itseään kunnioittavassa maalaistalossa, niin tässäkin talossa oli keittiössä upea vanha lautashylly. Myös seinällä oleva rengin kaappi oli paikallaan jo kun muutimme tänne. Keittiön ikkunaseinällä on koko seinän pituinen pitkä penkki, joka on ilmeisesti talon alkuperäistä kalustoa. Äitini keksii sille joka kerta uuden tarinan tullessaan käymään. Kuulemma piiat ja rengit tulivat sille istumaan puurolautaset ojossa peltotöiden jälkeen. Tietääkseni talossa ei kuitenkaan palvelusväkeä ole ollut sen enempää, nyt tilanne on kuitenkin se että halukkaat voivat ehdottomasti ottaa yhteyttä, sillä hommia täällä riittää :).

Published by

One thought on “Maalaistalon keittiö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s