Yksi yläkerran makkareista on nimeltään Kustavi. Alkuun huoneessa oli yksinomaan kustavilaiskalusteita, ja nimi tuli siitä.
Nyt osa kalusteista on liikkunut muihin huoneisiin ja tällä hetkellä tuossa huoneessa on noista kustavilaiskalusteista vain tuolit. Nimi on kuitenkin pysynyt ja kutsumme huonetta Kustaviksi.
Huoneen koko kalustus on hankittu kierrätettynä. 120 cm leveä sänky on Lotan aiemmasta solukämpästä tänne tuotu, tuolit ja pikkupöytä on hankittu Turusta Hassisen kirpputorilta. Sieltä on muuten tullut tehtyä vaikka mitä kalusteläytöjä, wink wink. Hinnat siellä ei ole ehkä halvimmasta päästä (mutta siedettäviä) ja he ymmärtävät selvästi vanhojen kalusteiden päälle.
Nuo herkät kukkaistaulut on ihan ekoja ostoksia tänne Vaahteramäkeen. Ostin ne Barcelonasta, jossa törmäsin erään naisen pitämään pop-up taidenäyttelyyn. Kaikki näyttelyn teokset oli hänen jo aikoja sitten menehtyneen anoppinsa tekemiä, ja hän myi niitä pois. Ostin viisi akvarellia satasella ja näin heti miten nuo kukkataulut sopisivat vanhaan taloon. Huoneen hempeä värimaailma onkin niiden ympärille muodostunut.
Kurkitaulu on Lotan synttärilahja perheeltään. Se on hankittu Osto- ja myyntiliike Simolinilta Liedosta. Täällä meidän kodin läheisillä pelloilla on aina syksyisin ja keväisin kurkia niin taulu sopii hyvin tänne.
Huone toimii tällä hetkellä vierashuoneena ja airbnb vuokralaisilla yhtenä makuuhuoneena.
Nyt onkin huomenna taas tulossa vuokralaisia viikonlopuksi joten jatketaan siivoilua täällä 🙂 Enemmän ja useammin juttua löytyy muuten instan puolelta hundsvott -nimiseltä tililtä, tervetuloa seuraamaan!
Olen toiminut airbnb majoittajana jo monta vuotta, ensin Portsan kodissani ja nyt meillä on ollut pihan aitta vuokralla airbnb:ssä viime kesästä saakka. Minusta on muotoutunut ehkä jopa hieman intohimoinen airbnb majoittaja 😀. Musta on hurjan kivaa kun muutkin saavat nauttia tästä ihanasta paikasta, tulee siivottua kunnolla ja lisätulot on tottakai aina erittäin jees. Koska kokemukset majoittamisesta on olleet oikeastaan pelkästään hyviä, päätettiin laittaa koko talo/tila myös vuokralle.
Sali
Koska ollaan jonkin verran pois kotoa etenkin kesäisin ja meillä on eläimiä, ollaan jouduttu aina miettimään kuka saadaan talo- ja eläinvahdiksi. Talon vuokraaminen on siis senkin puolesta hyvä järjestely että saadaan samalla joku huolehtimaan eläimistä kun ollaan itse reissussa. Tämä vastuu on tietysti mainittu ilmoituksessa selkeästi.
Taikuri odottaa vieraita silittäjiksi
Airbnb on siitä kätevä, että siellä pystyy synkkaamaan kahden vuokrattavan kohteen kalenterit yhteen. Ei siis voi käydä niin että tulisi päällekkäin vieraat sekä aittaan että päätaloon.
PäätaloAitta Pihasauna
Päätalon vuokraan kuuluu myös aitta, sauna ja koko piha, eli silloin kun päätalo on vuokrattuna niin ollaan itse pois. Alkuviikosta esimerkiksi rahoitimme Tallinnan reisssumme airbnb tuloilla.
Tulot ovat tietty veronalaista pääomatuloa, mutta niistä saa vähentää esim. vuokrausta varten hankitut lakanat, pyyhkeet jne. Myös talon kuluja pystyy jyvittämään vuokra-ajalle joka vähentää osaltaan maksettavan veron määrää.
KeittiöYläkerran päämakuuhuone Yksi yläkerran makuuhuoneista
Suosittelen airbnb majoittamista kaikille! Tämä ei ole maksettu mainos, kunhan nyt sanon että meillä ainakin toimii 🙂 Nyt tosin laitettiin kalenteri kiinni hetkeksi että päästään itsekin välillä kotiin. Kalenterin voi siis myös sulkea niiltä ajoilta kun ei halua taloaan vuokrata.
Meillä on tontilla hyvällä aurinkoisella paikalla kuusi isoa viljelylaatikkoa. Uusimme osan huonokuntoiseimmista laatikoista viime kesänä kierrätyslaatikoilla. Niitä löytyi googlettamalla jostain lähialueen logistiikkafirmasta, ja ne maksoivat yhdeksän euroa kappale ja ovat täysin käyttökelpoisia ja sopivasti jo vähän harmaantuneitakin.
Viljelylaatikot ennen alueen kattamista
Pari sunnuntaita sitten sain aamulla idean tehdä tuonne viljelylaatikoiden luokse rajatun alueen, jotta rikkaruohot eivät mellasta siellä, nokkoset pistele kasvienhoitajia ja ihan puhtaasti ulkonäkösyistä myös.
Lähdin aamulla hakemaan siis männynkuorikatetta niin paljon kuin autoon mahtui ja ajoin kotiin. Levitimme alueelle sanomalehteä ensin pohjalle pitämään rikkaruohoja pois ja estämään maa-ainesten sekoittumista. Muovia en halua käyttää missään muodossa pihallamme, ja sanomalehti ajaa saman asian luontoystävällisesti vaikkei yhtä pitkäaikainen ratkaisu välttämättä olekaan.
Rajasimme alueen tontilta löytyvillä vanhoilla tiiliskivillä ja sanomalehden päälle levitimme kuorikatteet muutaman sentin kerrokseksi.
Männynkuorikatetta meni alueelle n. 20 säkkiä Alueen viimeistelyä, takana samana päivänä kaadettu kuusi jonka pilkoimme polttopuiksi
Hieno lopputulos ja kiva, helppo yhden päivän homma! Hintaa tuli noin sata euroa, eli kuorikatteiden verran. Tähän alueelle taisi mennä noin 20 säkkiä. Jos joku ryhtyy vastaavaan puuhaan niin kannattaa kyllä ensin vertailla kuorikatteiden hintoja ja tarjouksia, hintaerot voivat olla suht isojakin.
Lopputulos
Hyvin siistiytyi tuo alue, nyt vaan odotellaan että laatikoissa alkaa vihertää!
Olemme selvinneet pari vuotta sairastumatta koronaan, mutta viimein se iski meihinkin. Minulla alkoi viime maanantai-iltana tuntua vähän kurkussa karheutta ja tiistai-keskiviikko välisenä yönä olikin jo kunnon kaktus kurkussa. Pysyttelin loppuviikon pois ihmisten ilmoilta kun oli sen verran kipeä olo. Alkuun ei testeissä näkynyt mitään, mutta perjantaiaamuna oli jo niin kipeä olo että ajattelin että tämän on oltava koronaa, ja sieltä se positiivinen tuloskin tuli sitten niin että heilahti.
Tulppaanit kertoo keväästä kun ulkona näyttää lähinnä marraskuulta
Lotta lämmitti mun sairastuttua salin ja teki pesän itselleen sinne. Ajateltiin että pöpöjä on jojoka paikassa muualla ja kylmänä ollut sali on ainut paikka missä en ole hengannut niin hänen on parempi eristäytyä sinne. No, eihän se auttanut ja niin Lottakin sairastui lopulta koronaan.
Lotta nukkui muutaman yön salissaMörköä ei korona hetkauta
Minä olen ollut nyt puolitoista viikkoa ja Lotta kohta viikon kipeänä. Niin turhauttavaa kun ei voi oikein tehdä mitään. Eniten kaipaan liikuntaa, ja varsinkin rakkaaksi harrastukseksi muodostunut padel pyörii mielessä! Tuntuu että kroppakin alla pikkuhiljaa ihmetellä tätä oloneuvoksena oloa.
Nyt olen onneksi jaksanut tällä viikolla jo töitäkin vähän tehdä ja on ollut kiva nähdä ihmisiä edes etäyhteyksien välityksellä. Onneksi on myös tilaa ympärillä ja piha missä voi käydä lehden haussa ja lampaita moikkaamassa!
Lampaat ilta-auringossa, kuva ajalta kun vielä luultiin että kevät tulee kova vauhtia
Ollaan myös laitettu siemeniä taimettumaan ja ekoja pikkutaimia on koulittu jo vähän isompiin ruukkuihin. Nyt on tulossa tomaattia, paprikaa ja kukkia. Viikonlopun aikana meinaan laittaa parsakaalia ja mustakaalia siemenestä kasvamaan.
Pellot meillä on savimaata missä kaikki ei todellakaan kasva. Peruna, salaatti ja kesäkurpitsa siellä on pärjännyt. Luin että kaalit tykkäävät savisesta maasta joten ajattelin kokeilla nyt noita kaaleja ainakin. Syödään paljon parsakaalia ja itse tykkään paljon myös mustakaalista, se on mielestäni paljon paremman makuinen kuin lehtikaali. Saa nähdä mitä tulee vai tuleeko mitään!
Lotta otti Lidlin suippopaprikan (sairaan hyvä ja makea) siemeniä suoraan paprikasta, hyvin lähti kasvamaan!
Lotta aloitti pari viikkoa sitten uudessa työssä, joka on ihan hänen omaa alaansa. Se on ollut tämän kevään paras juttu! Organisaatio on fyysisesti Istanbulissa, mutta työ itsessään tapahtuu etänä omalta koneelta käsin. Siinä on myös mahdollisuus mennä Istanbulin toimistolle muutamaksi kuukaudeksi töihin jossain kohtaa, tämäkin kuulostaa aika hyvältä!
Peiton alla sohvalla tarkenee tehdä töitäLotta sai ystäviltään tämän upean kimpun uuden ihanan työpaikan kunniaksi
Sen lisäksi että odotetaan paranemista, odotetaan eniten kevättä! Takatalvi, lumi ja räntä alkaisi jo riittää meidän mielestä. Ensi viikolla mulla on myös yhden lempibändini keikka Helsingissä joka on siirtynyt monta kertaa, alkuperäinen päivämäärä oli kaksi vuotta sitten! Samoin meidän piti mennä teatteriin ja sekin on jo pari kertaa siirtynyt, ensin näyttelijän sairastuttua ja sitten meidän oman koronan takia.
Kissat piristää olemassaolollaan ❤️
Hyvää viikonloppua lukijoille! Mä tein lättytaikinan ja lähden nyt paistelemaan niitä piristykseksi! Mansikoitakin on jääkaapissa odottamassa 😋
Alakerrassa eteisen ja keittiön välissä on aulatila, joka on toiminut lähinnä läpikulkupaikkana. Löysin kierrätyskeskuksesta alkuvuodesta upean sivustavedettävän talonpoikaisantiikkisen puusohvan, jonka hankin tuohon tilaan.
Sohvan takana olevalla seinällä oli aiemmilla asukkailla valtaisa kaappi jonka takaa ei oltu maalattu seinää, joten seinä on ollut tuollainen laikukas niin kauan kun ollaan asuttu täällä. Olen miettinyt tapetoisinko vai maalaisinko tuon tilan, mutta koska mitään päätöstä ei ole vielä syntynyt päätin maalata tuohon sohvan taakse kehyksen parille taululle.
Minulla löytyi muutamia kalkkimaalinjämiä joista sekoitin maalin. Ratkaisu on varmaankin väliaikainen, mutta aika paljon parempi kuin tuo sekavan värinen seinä. Olin myös vähän kyllästynyt karttaan joka oli seinällä pitkään ja halusin tilalle jotain muuta. Tuo valtava kartta vaan oli ainut mikä peitti kokonaan seinän värierot.
Sain suht suorat viivat aikaiseksi ihan maalarinteippiä apuna käyttäen. Vatupassilla ne olisi varmaan saanut suoraksi mutta käytin mittanauhaa jolla mittasin rajat katonrajasta ja seinistä, koska eihän täällä varmaan mikään linja muutenkaan ole ihan suorassa.
Puusohva löytyi Turun Ekotorilta Vanhan koulun huutokaupasta hankkimani kartta on ihana mutta halusin tilaan välillä jotain muuta Seinä kahteen kertaan maalattuna, maali riitti juuri tuolle alalle. Maalarinteippiä apuna käyttäen sain reunat maalattua siististi.
Seinäpinnasta tuli mukavan eloisa kun maalasi kalkkimaalilla. Tauluista seinälle päätyi minun maalaamani Pomme de Terre -taulu ja Barcelonan Picassomuseosta tuotu Jacqueline.
Omaa tuotantoa ja Picassoa iloisesti sekaisin 🙂
Pehmusteeksi puusohvaan löytyi vanhan petarin päällinen, jonka olin hillonnut kaappiin ajatuksella että ”jos vaikka tulisi joskus jotain käyttöä”. No yleensähän näissä käy niin että vuosien päästä havahtuu mitä erikoisempien tavaroiden olemassaoloon ja ihmettelee miksi tämäkin on säästetty. Kiva kuitenkin kun joskus hilloaminen tuottaa tulosta ja saa otettua tavaroita kaapin perukoilta hyötykäyttöön.
Sohvan myötä tuossa välitilassa on tullut oleskeltua nyt enemmän ja meidän lisäksi kissat tykkää ottaa siinä päiväunia 😊
Nyt hyvää viikonloppua lukijoille! Toivotaan että aurinkokelit jatkuu ja lumet sulaa pikavauhtia!
(Postaus on toteutettu yhteistyössä IKI-kiukaan kanssa)
Meillä on ulkorakennuksessa perinnesauna jonka käyttö oli aiemmin vähäistä sen hankaluudesta johtuen. Saunan vanhaa kiuasta piti lämmittää koko päivän jos halusi päästä illalla löylyihin, ja siltikään lämpötila ei kohonnut toivottuihin lukemiin. Lisäksi minä sain pari kertaa kovan päänsäryn saunomisesta, eli kiuas todennäköisesti päästi häkää löylytilaan.
Saunaan mennään tuosta mustasta ovesta, ikkuna on pukuhuoneeseen.
Halusimme saada saunaan kiukaan, joka olisi tarpeeksi suuri lämmittämään tuon ison eristämättömän löylytilan. Selvitystyötä tehtyäni päädyin tilaamaanIKI-kiukaalta heidän Löyly-IKImallinsa, joka on heidän suurin puukiukaansa. Olisin tilannut yhtä kokoa pienemmän, mutta onneksi he asiantuntevasti neuvoivat tilaamaan isoimman koon tuohon tilaan. Löyly-IKI on tarkoitettu 20-40 kuution saunoihin ja sen maksimikivimäärä on 400 kiloa.
Meidän kiukaaseemme taisi rakennuspalvelu laittaa noin 300 kiloa kiviä, ja voi olla että paremmin asettelemalla olisi enemmänkin mennyt.
Uuden IKI-kiukaan vieressä on vanha kertalämmitteinen kiuas joka jätettiin paikalleen. Uusi kiuas liitettiin vanhan kanssa samaan hormiin.
IKI-kiukaat valmistetaan Suomessa käsityönä Pieksämäellä. IKI-kiuas oli ensimmäinen, joka alkoi valmistaa verkkokiukaita, eli kiukaita joissa kivet on näkyvillä ja lämmönlähde on siellä kivien sisällä. Muut sitten seurasivat perässä ja nykyäänhän tuollainen verkkokiuas on erittäin suosittu.
Otimme kiukaaseen myös korokkeen ettei kuumat kivet ole suoraan lattiaa vasten. Paikallinen metalliseppä teki kiukaan alle uuden isomman pellin.Saunassa on myös vanha vesipataKiukaan mukana tuli myös IKIn upea pitkä löylykauha
Yrittäjänä minua kiinnostaa aina yritystarinat, etenkin menestyksekkäät sellaiset, ja niin IKI-kiukaankin kohdalla. Ensimmäinen verkkovaippainen IKI-kiuas valmistettiin vuonna 1996, ja jo seuraavana vuonna yritys perustettiin. Lämmönsiirtoinsinööri Jouni Kerrman oli kehitellyt kiukaita ensin omaan käyttöönsä kyllästyttyään markkinoiden kiuastarjontaan. Kuten niin usein menetystarinoissa, IKI-kiukaankin kohdalla koko homma lähti käyntiin omasta tarpeesta.
Olemme nyt saaneet nauttia uuden kiukaamme löylyistä muutaman kuukauden. IKI-kiukaan lämmitys kestää pari tuntia, ja löylyt ovat todella kosteat ja lempeät, mutta silti tarpeeksi kuumat.
Saunan ovi
Ainut ongelma saunassamme, mikä ei poistunut uuden kiukaan myötä on seinien ja lattian eristämättömyys. Etenkin näin talvella ne hohkaavat kylmää ja löylyn pyrkiessä ylös tuo alhaalta tuleva kylmä ilma ei ainakaan paranna saunomiskokemusta. Mietittiinkin että ensi kesänä voisimme eristää tuota takaseinää ulkoapäin, niin ei tarvitsisi koskea tuohon kauniiseen perinnesaunaan sen enempää.
Saunan pukuhuonetta
Saunan käyttö on lisääntynyt meillä kovasti uuden kiukaan myötä. Nyt riittää se parin tunnin lämmitys ja sauna on valmis! Vettä meillä ei piharakennukseen tule joten vesi on kannettava talosta saunaan. Siinä on mukavasti vanhanajan tuntua, kun saunaillan eteen on tehtävä vähän hommiakin 😄.
Kaksi ja puoli vuotta sitten kun muutettiin tähän taloon, huonejärjestys muotoutui aika nopeasti. Makuuhuoneeksi valikoitui yläkerran isoin huone, heti portaiden yläpäässä oleva huone.
Yläkerrassa on kolme makuuhuoneeksi sopivaa huonetta, joista keskimmäinen on ollut vierashuoneena alusta saakka. Kutsumme tuota keskihuonetta Kustaviksi sinne hankittujen kustavilaiskalusteiden vuoksi.
Viimeinen huone oli alkuun myös vierashuoneena, mutta aika pian siitä tuli minun työhuone/studioni.
Olin pitkään miettinyt jos makkarin ja työhuoneen paikkaa vaihtaisi päittäin muutamastakin syystä:
1. ihan vaan vaihtelun vuoksi
2. Nukkumiseen ei tarvi tilaa kunhan sänky mahtuu, kun taas työhuoneessa on myös minun työpöytä, soittimia ja studiolaitteita eli tilaa vaativia elementtejä
3. Viimeinen huone on se kaikkein rauhallisin kun on talon päädyssä eikä portaiden vieressä ja makuuhuoneeseen kaipaan rauhaa
Muutaman yön jälkeen voin sanoa että vaihto kannatti! Ollaan nukuttu täällä hyvin ja tulipa siivottua kunnolla samalla kun siirteli sänkyjä ja muita isompia kalusteita.
Nyt hyvää viikonloppua, meinataan kerätä viimein joulukoristeet pois ensi vuotta odottamaan 😊.
Meillä on ollut vintillä pitkä kokopuinen penkki siitä saakka kun muutettiin. Se on edellisten omistajien peruja ja koska se on niinkin pitkä kuin 3,40 cm luulen että se on tehty paikalleen yläkerran aulaan.
Keittiömme on kokopuinen paimiolaisen puusepän mittatilaustyönä tekemä keittiö. Veikkaukseni on että tuo yläkerran penkki on tehty keittiön ylijäämäpuutavarasta. Mutta mene ja tiedä.
Nostimme penkin ehkä pari kuukautta sitten ullakolta paikalleen ja kun emme heti saaneet sopivia patjoja siihen, meille kävi kuten niin usein käy (ainakin minulle) ja siihen alkoi kertyä kaikenlaista toisiinsa liittymätöntä tavaraa.
Rytökärpänpesälle kyytiä!
Nyt sain viimein itseäni niskasta kiinni ja kävin ostamassa penkkiin Jyskistä vaahtomuovipatjan. Meillä oli siinä jo tuo musta varapatja, ja siitä sai kätevästi yhden kolmesta blokista otettua pois, jolloin patjoista tuli yhteensä suunnilleen penkin pituiset.
Jyskissä oli hyvät alennukset ja koska tarvittiin jotain millä saada nuo rumat patjat peittoon niin ostin kaksi vaalean lilaa puuvillaista pöytäliinaa siihen päälle. Kangashan on pöytäliinoissa usein aika jämäkkää ja niin tässäkin, eli juuri sopivaa peittämään rumat patjat. En olisi osannut sanoa ettei kyseessä ole päivä-/torkkupeitto jos sitä ei olisi erikseen tuossa nimessä lukenut.
Penkki on ymmärtääkseni paikalleen rakennettu Patjat ja peitteet hain Jyskistä
Kannattaa muutenkin kierrättää tekstiilejä! Äitini ihastui juuri joku aika sitten vanhaan verhooni jota olin laittamassa myyntiin, ja nyt se palvelee meidän mökillä ulkona pöytäliinana. Hyvin toimii siinäkin tarkoituksessa.
Mietin noiden ostamieni pöytäliinojenkin kanssa että ne sopivat sitten myös vaikka sängyn päälle (tai sen pöydän!) jos joskus kyllästyy niihin tuossa penkin päällä.
Tässä voi ihan nukkua vaikka kaksi lasta
Vaihtelin vähän muutenkin tauluja ja laitoin viimein meidän tuplaikkunat tuosta penkin vierestä pois makoilemasta. Kiva fiilis kun saa vähän jotain eteenpäin 🙂 Nyt odottelen puolisoani kaupasta kotiin, kuulemma ramenia luvassa tänään, jes! Kivaa viikonloppua lukijoille!
Aloitimme aitan sisustamisen viime kesänä, kun ostin aittaan kierrätyskeskuksesta mäntyisen sängyn. Olin aiemmin hankkinut savimaalia, jonka piti olla kuusen väristä, mutta olikin väriltään enemmän turkoosiin vivahtavaa. Ajatukseni oli ollut maalata keittiön vaaleat kaapit tuolla maalilla mutta koska sävy ei ollut yhtään mitä olin ajatellut, maali jäi käyttämättä. Sain sen kuitenkin hyödynnettyä sitten tuon sängyn maalaamiseen.
Sängyn päädyssä on Lotan tekemä upea makrameetyö ja katossa ystäviltä saadut valot. Torkkupeitto on Marokosta. Sängyn patjat on Ikeasta, ja lukuvalot myös.
Täällä on hyvä nukkua ❤️Makuuhuone on yläkerrassa
Aitassa oli valmiiksi alakerrassa pieni pöytätaso, matala jääkaappi sen alla ja lisäksi vanha pöydäksi sopiva ikäänkuin valtava kirnu. Yhtä seinää komisti pitkä penkki, joka on ollut olemassa varmaan niin kauan kuin aittakin, eli noin 130 vuotta.
Ovesta voi tarkistaa aitan rakennusvuodenAlakertaa
Viime kesänä nukuimme aitassa itse joitain öitä, mutta tänä kesänä sisustimme sen loppuun. Lähinnä olemme käyttäneet talostamme löytyviä tavaroita ja kirppareilta löytämämme esineitä. Osa matoista on saatu ilmaiseksi läheiseltä tilalta.
Toimme aittaan kirjoja ja lehtiä vieraiden iloksi
Hankimme pieneen keittonurkkaukseen induktiolevyn ja toimme meidän vanhan vedenkeittimen (itse ostimme uuden) aittaan. Keittiössä on myös pressopannu sekä kattilat ja pannut pienimuotoiseen ruoanlaittoon.
Astiatkin ovat kirppareilta ja saatuja
Aitan terassikalusteetkin on kierrätystä. Sain vanhemmiltani ilmaiseksi terassituoleja heidän uusiessa omiaan, pöytä on taittopöytä jota olen käyttänyt yritysteni ollessa festareilla myymässä ruokaa. Kaunis korituoli päätyyn löytyi ravintolani (Kuori) takapihan roskispaikalta. Grillikin on oikeasti Kuoren grilli, jota ei tällä hetkellä ravintolan toiminnassa kaivata.
Ulkohuussi, tai kuten puolisoni vanhemmat kekseliäästi totesivat ”avokakka” on harvoja uutena hankittuja asioita. Vessa on ihan taivasalla, ja seinään kiinnitimme käsienpesupisteen. Näin ei tarvi yöllä hipsiä talolle asti kun pissahätä iskee.
Avokakka on kuivikekäymälä
Ollaan tosi tyytyväisiä siihen millainen aitasta tuli! Myös airbnb-vieraamme ovat olleet mielissään ja nukkuneet aitassa loistavasti, kuten mekin!
Olen nyt asunut kaksi vuotta tässä talossa, ja koko sen ajan on mielessä siintänyt ajatus aitan laittamisesta airbnb:n kautta vuokralle.
Tässä talossa on nyt asuttu kaksi vuotta ❤️
Turun Portsassa asuessamme vuokrasimme airbnb:n kautta puutalo-osakettamme, ja kokemukset tästä olivat ainoastaan hyviä! Oli ihan mahtavaa kun ollessamme itse vaikka reissussa saatoimme vuokrata asuntoamme ja välillä kävi niin hyvin että tienasimme reissurahat muutenkin tyhjänä olevaa kämppäämme vuokraamalla.
Viime kesän loppupuolella saimme tuon pihalla olevan aitan siihen kuntoon että siellä pystyi hyvin nukkumaan, ja muutamia kertoja yövyimme siellä itse. Aitassa on ihan mahtava nukkua, koska hirsien välistä pääsee raitis ulkoilma sisään. Nukumme siellä paremmin kuin omassa sängyssä!
Aitta on rakennettu vuonna 1889
Nyt tänä kesänä kalustettiin aittaa vielä eteenpäin, niin että aamiaisen teko ja pienimuotoinen kokkailukin onnistuu. Aitta on lähes kokonaan kalustettu kierrätyskalustein, ainoastaan sängyn patjat ja liinavaatteet ovat uusia sekä minikeittiön induktiolevy.
Päällimmäsiä syitä aitan vuokraukseen oli oikeastaan kaksi:
1. Rakastamme tätä paikkaamme ja haluamme että muutkin saavat nauttia siitä
2. Lisätulojen mahdollisuus
Toki motivaattorina toimi myös aiemmat hyvät kokemukset airbnb toiminnasta niin majoittajana kuin vieraanakin.
Olen itse aika kokenut kävijä airbnb kohteissa. Niissä saa usein persoonallisemman kosketuksen paikallisiin tapoihin ja asumiseen. Koska olen itse yöpynyt usein näissä vuokrattavissa asunnoissa niin luullakseni tiedän mitä on hyvä ottaa huomioon.
Itselle ainakin tärkein asia on kunnollinen sänky, ja olemmekin satsanneet tähän uusien laadukkaiden patjojen muodossa. Toinen juttu on puhtaus ja siisteys, ja kolmantena että tärkeimmät asiat yöpymistä ja kokkailua varten löytyvät.
Täällä nukkuu sikeästi ❤️
Itselleni monesti päänvaivaa tuottaa arvuuttelu, että onkohan kohteessa vaikka kahvia, kokkailuun tarvittavia perusaineita ja mausteita. Siksi olen itse listannut mahdollisimman tarkkaan tämän tyyppiset asiat vuokrailmoitukseen.
Alkukesästä yövyimme itse joka yö aitassa yksinkertaisesti siitä syystä että nukumme siellä kuin tukit! Nyt kuitenkin aitta on ollut niin suosittu kotimaanmatkailijoiden keskuudessa ettei meillä ole ollut sinne mitään asiaa 😃. Tälläkin viikolla aitta on varattu joka yöksi. Aika kivasti mielestäni.
Loppuun vielä maininta, että tämä EI ole mikään Airbnb:n maksama mainos. Itsellä vaan on niin hyviä kokemuksia, että halusin kertoa tästä ja suosittelen muitakin laittamaan piharakennuksiaan/ tyhjiä huoneitaan/ mökkejään vuokralle. Olen huomannut että esim. Joillekin omien vanhempieni ikäisille airbnb vuokraus on hämmennystä ja ehkä pienimuotoista pelkoakin herättävä asia.
Eniten varmaan pelätään että vieraat rellestävät, hajottavat paikkoja tai varastavat jotain. Oman kokemukseni mukaan vieraat ovat kuitenkin aina käyttäytyneet erittäin diskreetisti. Ehkä kerran on mennyt rikki joku astia ja tästäkin on vieraat heti kommunikoineet ja tarjoutuneet maksamaan korvaavan summan.
Näkymä aitan ikkunasta auringon laskiessa
Airbnb systeemi vaatii vahvan tunnistautumisen, ja lisäksi majoittumista pyytävien vieraiden profiilit ja heidän muilta majoittajilta saamansa arvostelut ovat näkyvissä. Lisäksi jos väärinkäytöksiä ilmenee niin airbnb kyllä hyvin äkkiä puuttuu tilanteeseen ja poistaa systeemistä tällaiset tapaukset. Airbnb:llä on myös vakuutukset niitä harvinaisia tapauksia varten jolloin jotain oikeasti sattuu.
Pidän itse siis tätä majoittamistapaa erittäin luotettavana. Minusta on myös kiva jakaa ylimääräistä tilaa ja tarjota ihmisille elämyksiä maaseudun rauhassa.
Meidän aitan vuokrausilmoitusta pääsee muuten katsomaan tästä. Tälle kesälle on vielä hyvin tilaa tuleville viikoille, sillä moni on varannut majoituksen vasta muutamia päiviä aiottua yöpymistä ennen.
Koska tähän postauksen tuli paljon asiaa, niin teen vielä erillisen postauksen jossa esittelen itse aitan ja sen sisustuksen. Kuulemisiin siis!