Chilihillo vihreistä tomaateista

Onko muillekin käynyt niin että kaikki keväällä istutetut tomaatit eivät ehtineet kypsyä? Minä laitoin siemenestä kolme pussillista eri lajikkeita kasvamaan maaliskuussa ja hoivasin noita tomaatteja kuin vauvoja aina lokakuuhun saakka. Koska en (vielä!) omista kasvihuonetta valitsin avomaalle sopivia tomaatteja.

Loppukesästä saimmekin nauttia omista tomaateista, mutta läheskään kaikki tomaatit eivät ehtineet kypsyä ja ne piti pelastaa hallan alta pois. Päätin tehdä vihreiksi jääneistä tomaateista tulista hilloketta ja ajattelin jakaa reseptin muillekin jotka ihmettelevät mitä tehdä raakojen tomaattien kanssa.

Tomskut pesulle!

Mainittakoon, että vihreät tomaatit sisältävät vihreän perunan tavoin lievää myrkkyä, glykoalkaloidia jota tomaatissa kutsutaan tomatiiniksi. Se saattaa aiheuttaa mm. pahoinvointia, vatsavaivoja ja kurkun polttelua. Jos minun laillani siitä huolimatta haluat kokeilla jotain vihreistä tomaateista (living on the edge), niin chilihillo on hyvä vaihtoehto! Sitä ei kuitenkaan tule syötyä ämpärikaupalla, vaikka maun puolesta voisikin.

Chilihillo vihreistä tomaateista

3 kg vihreitä tomaatteja

1 kg hillosokeria

100 g punaista chiliä siemenineen

25 g valkosipulia

50 g inkivääriä

2 tl suolaa

Kuutioi tomaatit ja leikkaa chili, valkosipuli ja inkivääri pieniksi paloiksi. Itse tykkään että saa olla kunnolla sattumia. Laita kaikki ainekset kattilaan kiehumaan n. 45 minuutiksi. Vihreistä tomaateista tulee aika paljon mehua ulos, joten itse purkitin hillopurkkeihin kiinteän aineksen ja lisäsin lientä jonkin verran. Lopun ajoin sauvasekoittimella sileäksi kastikkeeksi, johon lisäsin vielä hieman balsamicoa antamaan ekstrahapokkuutta. Voit tietysti surauttaa koko hoidon lopuksi jos haluat sileämmän lopputuloksen, tällöin kattilaan laittamasi palaset voivat olla isompia, ns. aivan mitä sattuu.

Itse halusin chilihillostani tällä kertaa aika puhtaan makuisen, mutta voit halutessasi lisätä myös mausteita. Esimerkiksi kaneli, kardemumma ja tähtianis voisivat olla aika kiva kombo jos haluaa vähän Intia- tai jouluhenkisyyttä mukaan.

Hillo sopii hyvin melkein minkä vaan ruoan lisukkeeksi, leivän tai pizzan kanssa tai vaikka jonkin suolaisen juuston kera.

Valmista hilloa

Published by

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s