Hunsvotti ja Kotirouva

Heippa, nimeni on Marju.

Olen haaveillut maalle muutosta ja vanhassa talossa asumisesta oikeastaan jo ihan lapsesta saakka. Olen kotoisin pikkukaupungista ja asunut myös suurkaupungeissa, mutta jo lapsena kun maatilamatkailimme perheeni kanssa, olin kuin kotonani. Rakastin eläimiä, luontoa, vanhoja taloja ja tilaa hengittää. Jopa maaseudulla yleinen lannan tuoksu oli minusta aivan ihanaa – siitä tiesi että nyt ollaan lähellä lehmiä ja possuja.

Aikuisena ajatus maalle muutosta on vain jalostunut. Olen ollut kasvissyöjä 25 vuotta ja omistan kolme kasvisravintolaa. Ajatus omien vihannesten viljelystä muutenkin kuin parvekelaatikossa alkoi tuntua suorastaan pakottavalta ja aloin etsiä sopivaa taloa ja tilaa jota viljellä.

pihatie

Etsin sopivaa taloa jonkin aikaa kunnes tämä upea ilmestys vei sydämeni. Harkinta-aika oli pitkä ja kävin katsomassa paikkaa muutaman kerran sen lisäksi, että ajelin lähistöllä usean kuukauden ajan hidastaen aina talon kohdalla etanavauhtiin. Lopulta en voinut vastustaa kiusausta ostaa tätä taloa, varsinkin kun myyjä lähestyi minua tekemällä itse tarjouksen talosta, mihin vastasin vielä omalla tarjouksellani joka ilokseni meni läpi.

Talo vaikutti ihanalta heti ensisilmäyksestä asti, mutta kun pääsin tekemään lähempää tuttavuutta huomasin että isompia ja pienempiä remontteja on todellakin edessä. Koko talo oli remontoitu kauttaaltaan noin 20 vuotta sitten ja edelliset asukkaat olivat onneksi tehneet kaiken vanhan talon ehdoilla ja erittäin hyvällä maulla. Yllätyksiä ja kulumia kuitenkin löytyi ja päähäni syntyikin loputon lista tulevista remonteista ja puuhista mitä talo vaatisi.

Sanelma-lammas aamu-usvassa

Talon sisä- ja ulkopuolisten remonttien lisäksi tontti on melkein 2 hehtaarin kokoinen ja vaatii tietysti työtä jokaisena vuodenaikana haravoinnista omenien keruuseen ja rikkaruohojen nyppimiseen. Tontilla on lisäksi vielä muitakin rakennuksia, joiden varalle minulla on myös suunnitelmia (jotka vaativat – mitäpä muuta kuin töitä!). Keskeneräisyyden ja riittämättömyyden tunteet ovat usein läsnä, mutta ne hetket kun saa istuskella auringossa omenapuiden katveessa ja vain hengittää raitista ilmaa korvaavat kaiken!

Olen asunut talossa nyt vuoden ja tänä aikana isommista remonteista on tehty päärakennuksen katto. Katto oli alkuperäinen tiilikatto, joka oli kauttaaltaan rapistunut ja huonokuntoinen. Ensimmäisen syysmyrskyn aikana taloon vuosi jopa vettä sisään, joten katon uusiminen oli ehdoton juttu. Valitsimme katon materiaaliksi Ruukin punaisen Tiilikaisen, ja täytyy sanoa että koko talon ryhti kyllä muuttui täysin kattoremontin myötä.

Syksyllä edessä on ainakin kylpyhuoneiden remontointi, huonokuntoisten puiden kaatoa ja pilkkomista polttopuiksi, pihalla olevan aitan katon korjausta, ja aitan valjastaminen air bnb käyttöön.

Olen miettinyt blogin perustamista siitä asti kun muutin tähän taloon. Olen huomannut itse etsiväni tietoa ja muiden kokemuksia netistä paljon eri remontteihin ja esimerkiksi viljelyyn liittyen. Ajattelin kantaa korteni kekoon ja ehkä minun hyvät ja huonot kokemukseni voivat olla innostavia tai varoittavia esimerkkejä muille. Lisäksi jostain sisältäni kumpuaa halu dokumentoida eloani tässä talossa ihan vain itselleni mutta toki myös muille.

oman pihan salaattia

Blogin aiheita tulevat olemaan vanhan talon remontointi, hyötyviljely, kasvisruoka, eläinten hoito, sisustaminen ja kaikenlainen kuviteltavissa oleva pihaan ja puutarhaan kytköksissä oleva toiminta. Pidätän tietysti oikeuden itselläni kirjoittaa ihan mistä vaan mikä mieltäni sattuu kulloinkin kutkuttamaan. Ajatus kuitenkin olisi että blogin aiheet liittyisivät taloon tai tilaan tai täällä harjoitettavaan toimintaan ainakin jollain tasolla.

Tervetuloa lukemaan!

Seuraa blogiani!

Published by

2 thoughts on “Hunsvotti ja Kotirouva

  1. Tosi upeeta, että haluat jakaa tietoasi ja kokemuksiasi kaikille halukkaille! Alkuteksti herätteli jo odottomaan tulevia postauksia…Eri kiva nimi myös blogillasi!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s